Alkuperäinen julkaisija: OM

Työryhmä tekee esiselvityksen nettiäänestyksen toteuttamisesta

Julkaistu 21.2.2017

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan esiselvityksen nettiäänestyksen toteuttamisesta. Työryhmälle on asetettu myös parlamentaarinen seurantaryhmä.

Hallitus linjasi strategiaistunnossaan 24. lokakuuta 2016, että Suomessa valmistellaan siirtymistä sähköiseen äänestykseen perinteisen äänestyksen rinnalla kaikissa vaaleissa.

Työryhmän tulee laatia selvitys yleisissä vaaleissa ja neuvoa-antavissa kansanäänestyksissä käytettävästä nettiäänestysjärjestelmästä. Selvityksen osa-alueita ovat mm. toimintaympäristön, markkinoiden ja tietoturvallisuuden kartoittaminen, riskien tunnistaminen sekä jatkotoimenpide-ehdotuksen esittäminen.

Esiselvityksellä tuotetaan tietoa päätöksenteon pohjaksi ja määritetään lähtökohdat mahdolliselle tietojärjestelmän hankinnalle.

Eduskuntapuolueiden edustajista koostuva parlamentaarinen seurantaryhmä tukee nettiäänestyksen valmistelua. Tarkoituksena on, että seurantaryhmä välittää eduskuntaryhmille tietoa hankkeesta ja siten edistää keskustelua nettiäänestyksestä.

Työryhmän ja seurantaryhmän toimikaudet päättyvät 30. marraskuuta 2017.

Lisätietoja: työryhmän puheenjohtaja, johtaja Johanna Suurpää, puh. 02951 50534, työryhmän sihteeri, projektipäällikkö Anneli Salomaa, puh. 02951 50164, sähköpostit: etunimi.sukunimi@om.fi

Linkit

Avainsanat

äänestäminen, vaalit
Sivun alkuun |