Suomeksi - På svenska - In English

Vaalit.fi

Vaalit.fi

Etusivu » Äänestäjälle » Äänestäminen vaalipäivänä

Äänestäminen vaalipäivänä

Vaalihuoneistot avautuvat äänestyspäivänä aamuyhdeksältä ja äänestys jatkuu kello kahdeksaan illalla. Mikäli äänestyspaikalla on jonoa kello 20, saavat kaikki siihen mennessä paikalle saapuneet äänestää rauhassa ennen äänestystoimituksen lopettamista.

Vaalipäivänä kukin äänioikeutettu saa äänestää vain omassa äänestyspaikassaan. Vaalipäivän äänestyspaikka mainitaan äänioikeutetun postitse saamassa ilmoituskortissa. Mikäli kortti on hävinnyt, oman äänestyspaikan saa selville soittamalla maistraattiin virka-aikana tai oikeusministeriön maksuttomaan palvelunumeroon 0800 9 4770.

Äänestäjän on selvitettävä henkilöllisyytensä äänestyspaikalla. Siksi hänen tulee ehdottomasti ottaa mukaansa kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi sirullinen henkilökortti, ajokortti tai passi.

Vaalipäivän äänestyksen järjestelyistä äänestyspaikalla vastaa kunnanhallituksen nimittämä vaalilautakunta, johon kuuluu viisi jäsentä, joista vähintään kolmen on oltava koko ajan paikalla. Vaalilautakunnan lisäksi äänestyspaikalla on myös vaaliavustaja.

Äänestyspaikan sulkeuduttua vaalilautakunta suorittaa äänestyslippujen alustavan laskennan ja tarkistaa, että äänestyslippujen määrä vastaa niiden henkilöiden määrää, jotka on vaaliluetteloon merkitty äänestäneiksi. Sen jälkeen tiedot äänestäneiden määrästä ja äänestyksen alustavasta tuloksesta välitetään kunnan ilmoituskeskukselle, joka tallentaa tiedot vaalitietojärjestelmään, mistä ne tulevat osaksi valtakunnallista tuloslaskentaa.

Äänestysohjeet: Näin äänestät vaalipäivänä


Äänestäjän avustaminen

 
Julkaistu 16.4.2015