6. ÄÄNIOIKEUTETUT

Äänioikeutetut

Valtiopäiväjärjestyksen mukaan äänioikeutettu oli jokainen Suomen kansalainen, joka ennen vaalivuotta oli täyttänyt 24 vuotta.

Äänioikeutettuja vuoden 1907 vaaleissa oli yhteensä 1 272 873, joista 606 802 miestä ja 666 071 naista. Äänioikeutetuista kuului kaupunkiväestöön 166 188 (13 %) ja maaseutuväestöön 1 106 685 (87 %) henkilöä.

Aivan kaikilla 24-vuotiailla kansalaisilla ei kuitenkaan ollut äänioikeutta. Valtiopäiväjärjestyksen 5 §:n mukaan äänioikeutta vailla olivat nimittäin

vakinaisessa palveluksessa olevat sotilaat,
holhouksen alaiset,
ne, joita ei ollut merkitty henkikirjoihin kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana,
ne, jotka muun syyn kuin varattomuuden takia olivat jättäneet kahden edellisen vuoden veronsa suorittamatta,
vaivaisapua enemmän kuin tilapäisesti nauttivat,
ne, jotka olivat luovuttaneet omaisuutensa velkojilleen, eivätkä vielä olleet vahvistaneet pesäntilaansa,
irtolaisuudesta tuomitut, joiden työlaitoksesta vapautumisesta oli kulunut vähemmän kuin kolme vuotta sekä
ne, jotka laillisen tuomion nojalla oli katsottu olevan hyvää mainetta vailla tai kelvottomiksi maan palvelukseen tai toisen asiaa ajamaan.
Lisäksi vaalilaissa oli säännös, jonka mukaan äänioikeuden menetti kuudeksi vuodeksi myös se, joka on ostanut tai myynyt ääniä tai äänestänyt useampaan kertaan taikka häirinnyt vaalivapautta.

Tilastojen mukaan äänioikeutta vailla oli noin 13 % äänioikeusiän saavuttaneista kansalaisista, miehistä noin 15 % ja naisista noin 11 %.

Jos äänioikeutettujen henkilöiden määrää verrataan kaikkiin "hengille pantuihin" eli henkikirjoitettuihin, voidaan todeta, että äänioikeutettujen osuus koko väestöstä oli vain 45 % (kaupunkiväestöstä 48,3 % ja maaseutuväestöstä 44,6 %). Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa sama osuus oli 81 % (kaikki henkikirjoitetut mukaan lukien) tai 82,7 % (vain Suomen kansalaiset mukaan lukien).