Kun eduskunnan uudistamiskomitea oli heti työnsä alkuvaiheissa (9.12.1905) tehnyt päätöksen siitä, että eduskunta tulisi olemaan yksikamarinen, se ryhtyi pohtimaan vaalijärjestelmää. Aluksi esillä oli ehdotus, jossa osa edustajista valittaisiin välillisillä aleilla ja osa välittömillä. Jotkut komitean jäsenistä olivat sitä mieltä, että jos vaalit olisivat täysin välittömät, "kaikkein sivistyneimmät ja kykenevimmät ainekset" jäisivät eduskunnan ulkopuolelle. Pohdittiin myös sitä, pitäisikö kaupunkien ja maaseudun edustajat valita eri tavoilla. Lopulta komitea kuitenkin, asiantuntijoita kuultuaan, kallistui sille kannalle, että eduskunta olisi valittava yhdellä vaalitavalla, joka olisi nimenomaan välitön ja suhteellinen sisältäen maan jakamisen vaalipiireihin.
Suhteellisen vaalitavan toteuttamisesta ja vaalipiirien koosta käytiin komiteassa vilkasta keskustelua. Komitean lähtöehdotus oli, että vaalipiirit olisivat yleensä kolmen edustajan vaalipiirejä. Tämän ajatuksen taustana olivat kokemukset Belgian, Sveitsin ja Ruotsin vaalijärjestelmistä. Komitean käyttämät asiantuntijat, professorit Homén, Lindelöf ja von Wendt sekä komitean sihteeri Serlachius valmistelivat kuitenkin komitealle esityksen, jossa maa jaettaisiin 15 vaalipiiriin, joista kustakin valittaisiin 12-21 edustajaa. Esityksessä otettiin "käytäntöön niin sovelletut vaalipiirit, että paikallisetuja täysin pidetään silmällä ilman että suhteellisen vaalijärjestelmän perusaatetta kuitenkaan pannaan alttiiksi". Serlachiuksen sanoin: "Ideaalinen on se järjestys, joka kuvastaa kaikkia niitä elämänintressejä, jotka ovat olemassa maassa. Mitä pienemmät vaalipiirit ovat, sitä vähemmän aate toteutuu".
Komiteassa nuorsuomalaisia edustanut Santeri Alkio ja vanhasuomalaisia edustanut Juho Torppa vastustivat tätä esitystä jyrkästi ja vaativat maata jaettavaksi 67 vaalipiiriin, joista suurin osa olisi ollut "kolmen miehen vaalipiirejä". Heidän mielestään eduskuntaan tulisi valita ensisijaisesti päteviä henkilöitä ilman merkittäviä puoluesidonnaisuuksia. Asiantuntijoiden esitys kuitenkin tekisi vaalista nimenomaan puoluevaalin ja pakottaisi puolueet järjestäytymään. Valitut edustajat joutuisivat toimimaan "puolueparollien" eli tiukan puoluekurin mukaan. "Tahtoisimme tämän eduskunnan saada kokoonpannuksi korkeampia ja jalompia näkökohtia silmällä pitäen... Eduskunnan kokoonpano puoluevaalilla ei ole välttämätöntä, jos vaan kansalaiset asettavat eduskunnan tehtävän suhteellisesti oikeuslaitoksen tasalle sekä isänmaan edun puolue-etujen ulkopuolelle", totesivat Alkio ja Torppa eriävässä mielipiteessään.
Myös komitean vanhasuomalaiset edustajat Danielsson ja Paasikivi pitivät asiantuntijoiden esittämiä vaalipiirejä liian suurina. Paasikiven mukaan "pääasia on, että eduskunnassa suuret ja voimakkaat virtaukset ovat edustettuina. Jos saadaan kaikenlaisten pienten ryhmien edustajia, ei eduskunta siitä parane. Päinvastoin jää se ilman määräävää suuntaa, joka sille kuitenkin pitäisi olla välttämätön". Paasikiven ja Danielssonin ehdotuksessa oli 47 vaalipiiriä. Niistä 37:stä valittaisiin 190 edustajaa yleensä 5-8 henkilön vaalipiireistä. Lisäksi harvaan asutuilla seuduilla olisi 10 yhden edustajan vaalipiiriä.
Komitean kannaksi äänin 9-4 tuli kuitenkin asiantuntijoiden ehdotuksen pohjalta maan jakaminen 14 vaalipiiriin. Vastaan äänestivät Danielsson, Paasikivi, Alkio ja Torppa.
Komitean mietinnössä vaalipiirijakoa perusteltiin muun muassa seuraavasti: "Pääasia on, ettei kykeneviä ja tiedokkaita aineksia ja ylipäänsä kansan parhaita voimia suljeta pois uudesta eduskunnasta jos kohta ratkaisuvalta pidätetään suurelle enemmistölle. Eduskunnan tulee antaa kuva kansasta kokonaisuudessaan ja ilmituoda siinä esiintyvät eri pyrkimykset ja harrastukset... Meillä on ennen muuta tärkeää, että kaikki ovat mukana ja ettei sen tähden harvalukuisempiakaan aateryhmiä estetä ottamasta osaa eduskuntaan ja sen työhön... Näihin seikkoihin katsoen on komitea ehdottanut maan jaettavaksi vaalipiireihin, jotka ovat niin suuret, että todellinen suhteellinen edustus niissä on mahdollinen, mutta kuitenkin niin pienet, ettei mikään puoli Suomea voi jäädä edustamatta, jos vain valitsijat oman paikan miehiä äänestävät".
Komitea ehdottama vaalipiirijako edustajapaikkoineen vuoden 1904 henkikirjojen mukaan oli seuraava:
1. Uudenmaan läänin vp. 23 paikkaa
2. Turun läänin eteläinen vp.17
3. Turun läänin pohjoinen vp.16
4. Hämeen läänin vp. 23
5. Viipurin läänin läntinen vp. 15
6. Viipurin läänin itäinen vp. 16
7. Mikkelin läänin vp. 14
8. Kuopion läänin läntinen vp. 13
9. Kuopion läänin itäinen vp.10
10. Vaasan läänin läntinen vp. 18
11. Vaasan läänin itäinen vp. 16
12. Oulun läänin eteläinen vp. 13
13. Oulun läänin pohjoinen vp. 6
14. Lapin vp. 1
Eduskunnan uudistamiskomitean puheenjohtaja, professori Robert Hermanson (1846-1928). Napsauta kuvaa nähdäksesi se isompana.
Kuva: Museovirasto, Museiverket
