Puoluehistoriaa

Poliittinen herääminen

Suomen varhaiskantaiset puolueet syntyivät 1800-luvun puolivälin jälkeen, jolloin puolueryhmityksen perustana oli kieli- ja kansallisuuskysymys. Ensimmäisenä puoluereyhmittymänä voidaan pitää 1860-luvulla syntynyttä Suomalaista puoluetta (SP), joka oli selväpiirteinen kielipuolue. Sen huomattavimpia johtajia oli professori ja senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen. Vastapainoksi suomalaiselle puolueelle muodostui 1870-80-luvuilla Ruotsalainen puolue. 1880-luvulla Suomessa vaikutti myös lyhytaikainen Liberaalinen puolue.

Vuosisadan vaihteessa kielikysymys alkoi jäädä syrjään ja kaksi muuta suurta ongelmaa, yhteiskunnallinen kysymys ja suhde Venäjään, nousivat etualalle. Erityisesti Venäjän kysymyksen takia Suomalainen puolue jakaantui kahtia. Osa puolueesta halusi noudattaa Venäjään nähden myöntyvyyspolitiikkaa, kun taas osa kannatti passiivista vastarintaa. Suomalainen puolue jäi myöntyväisyyslinjan kannattajien haltuun ja heitä alettiinkin kutsua myös vanhasuomalaisiksi eli suomettarelaisiksi. Sen sijaan passiivista vastarintaa kannattaneet perustivat kokonaan uuden puolueen, perustuslaillis-suomenmielisen eli nuorsuomalaisen puolueen (NSP) vuonna 1902.

Työväki järjestäytyy

Suomalaisen työväenliikkeen ensimmäinen nousu alkoi 1880-luvulla ns. wrightiläisenä kautena. Työväenyhdistysten kokouksessa vuonna 1899 perustettiin Suomen työväenpuolue, joka neljä vuotta myöhemmin muutti nimensä Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi (SDP). Laajoine organisaatioineen ja ohjelmineen sosiaalidemokraattinen puolue oli maan ensimmäinen nykyaikainen puoluejärjestö.

Ensimmäiset eduskuntavaalit

Vuoden 1906 Suomen Suuriruhtinaanmaan vaalilaissa omaksuttu suhteellinen vaalijärjestelmä pakotti käytännössä myös muut aatesuunnat järjestäytymään.

Vuonna 1906 perustettiin Ruotsalainen Kansanpuolue (RKP), jonka oli määrä kerätä yhteen koko ruotsia puhuva väestö.

Maaseutuväestön asiaa ajamaan perustettiin samana vuonna Maalaisliitto (ML). Vuoden 1907 vaaleihin maalaisliittolaiset kävivät vielä kahtena ryhmänä, kun puolueen ulkopuolella oli Santeri Alkion perustama Etelä-Pohjanmaan nuorsuomalainen maalaisliitto. Vuonna 1908 ohjelmat yhdistettiin ja puolue lähti aatteellisesti liikkeelle puhtaasti kansalliselta pohjalta.

Vuonna 1907 toimitetut ensimmäiset eduskuntavaalit osaltaan vahvistivat edellä sanottua puoluerakennetta: SDP sai 80 edustajanpaikkaa, Suomalainen puolue 59 paikkaa, Nuorsuomalainen puolue 26 paikkaa, RKP 24 paikkaa ja Maalaisliitto 9 paikkaa. Näiden lisäksi SDP:stä vaalien alla irrottautunut Kristillinen työväki -niminen ryhmittymä sai kaksi paikkaa.

Itsenäistyminen ja poliittinen murroskausi

Kansalaissodan ja sitä seuranneen hallitusmuototaistelun jälkeen puoluerakenteessa tapahtui merkittäviä muutoksia.

Hallitusmuototaistelun seurauksena Suomalainen puolue ja Nuorsuomalainen puolue hajosivat. Näiden puolueiden tasavaltalaiset perustivat yhdessä vuonna 1917 perustetun kansanpuolueen kanssa joulukuussa 1918 Kansallisen Edistyspuolueen (ED), kun taas puolueiden monarkistit perustivat seuraavana päivänä Kansallisen Kokoomuksen (KOK).

Elokuussa 1918 Venäjälle paenneet kapinaliikkeen johtajat perustivat Moskovassa Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP). Ohjelman tavoitteena oli porvarillisen valtiokoneiston lakkauttaminen ja Suomen muuttaminen neuvostovaltioksi. Elokuussa 1923 Kallion hallitus vangitutti kommunistien johtavat henkilöt, mm. koko eduskuntaryhmän, ja puolue sekä sen lehdet lakkautettiin. Lopullisesti kommunistien julkinen toiminta tukahdutettiin 1930-luvun alussa lapuanliikkeen vaikutuksesta.

Vuoden 1933 eduskuntavaaleihin osallistui ensimmäisen kerran sisäpoliittisen käymistilan synnyttämä, vuonna 1932 perustettu Isänmaallinen Kansanliike (IKL).

Sotien jälkeinen aikakausi

Toisen maailmansodan jälkeen tapahtui muutoksia poliittisella kartalla. IKL lakkautettiin välirauhansopimuksen nojalla vuonna 1944 ja samana vuonna Kommunistinen puolue rekisteröitiin laillisena yhdistyksenä. SDP:n oppositio ryhtyi yhteistyöhön kommunistien kanssa, mistä oli seurauksena vuonna 1944 Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) perustaminen.

Vuoden 1945 eduskuntavaaleissa SDP sai 50 paikkaa, Maalaisliitto 49 paikkaa, SKDL 49 paikkaa, Kokoomus 28 paikkaa, RKP 14 paikkaa ja Edistyspuolue 9 paikkaa sekä Ruotsalainen Vasemmisto -niminen ryhmittymä yhden paikan.

Yhteiskuntarakenteen nopeasti muuttuessa Maalaisliitto hyväksyi vuonna 1962 uuden periaate- ja toimintaohjelman ja muutti nimensä Keskustapuolueeksi. Myöhemmin puolue pyrki edelleen muuntautumaan yleiseksi keskustaliikkeeksi ja muutti 1988 nimensä Suomen Keskustaksi (KESK). Keskiryhmiin pyrki vetoamaan myös vuonna 1965 Kansallisen Edistyspuolueen ja sittemmin Suomen Kansanpuolueen seuraajaksi perustettu Liberaalinen Kansanpuolue (LKP).

SKP:ssa erimielisyydet kärjistyivät vuonna 1969 avoimeksi konfliktiksi, jolloin puolue jakaantui käytännössä "enemmistöläisiin" ja "vähemmistöläisiin". 1980-luvulla suuntana oli yhtenäistäminen, ja vuonna 1990 SKP ja SKDL yhdistettiin kokonaan uudeksi puolueeksi, Vasemmistoliitoksi (VAS).

Uusia poliittisia toimijoita

Ajoittain huomattavaakin lohkoutumista Suomen poliittiseen järjestelmään ovat tuoneet vaihtelevat pienet ryhmittymät, jotka ovat lisääntyneet 1960-luvulta lähtien. Vuonna 1959 Maalaisliitosta lohjennut Suomen Maaseudun Puolue (SMP) nousi yllättävällä voimalla ja sai perustajansa Veikko Vennamon johdolla vuoden 1970 eduskuntavaaleissa huikean äänivyöryn. SMP hajosi kuitenkin pian kahtia ja kaatui lopulta taloudellisiin vaikeuksiin 1990-luvun alussa. Sen seuraajaksi perustettiin vuonna 1995 Perussuomalaiset (PS). Vuoden 1970 vaaleissa eduskuntaan nousi uusi puolue, Suomen Kristillinen Liitto, joka muutti nimensä vuonna 2001 muotoon Suomen Kristillisdemokraatit (KD).

Vuonna 1988 avoin ekologinen kansanliike rekisteröityi puolueeksi, Vihreäksi liitoksi (VIHR).

Suomen puolue-elämälle on ollut ominaista suuren agraaripuolueen keskeinen ja eräinä ajanjaksoina jopa hallitseva asema. Työväenliikkeen poliittinen jakautuneisuus on ilmennyt ajoittain länsimaisittain katsoen voimakkaana vasemmistoradikalismina. Ajanjaksoa 1930-luvun puoliväliin asti on kuvattu porvarillisen yhteistyön ajaksi. Vuonna 1937 alkanut Keskustan ja vasemmiston enemmistövaihtoehto, ns. punamulta, murtui vasta vuoden 1987 vaalien jälkeen, jolloin SDP ja Kokoomus muodostivat ensimmäisen yhteishallituksen (ns. sinipunan).

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Suomen Keskusta sai 51 paikkaa, Kokoomus 50 paikkaa, SDP 45 paikkaa, Vasemmistoliitto 17 paikkaa, Vihreät 15 paikkaa, RKP 9 paikkaa, Kristillisdemokraatit 7 paikkaa ja Perussuomalaiset 5 paikkaa. Vuoden 1948 vaaleista lukien Ahvenanmaan maakunnasta on valittu aina yksi kansanedustaja.

Lähde: Eduskunnan historia -linkkiä mukaillen