Kainuun maakuntavaalien tuloksen vahvistamista koskevasta Kajaanin keskusvaalilautakunnan päätöksestä voidaan tehdä valitus Oulun hallinto-oikeudelle 14 päivän kuluessa siitä, kun vaalien tulos on julkaistu.
Valituksen voi maakuntavaaleissa tehdä
1) sillä perusteella, että Kajaanin keskusvaalilautakunnan päätös on lainvastainen:
2) sillä perusteella, että vaalit on toimitettu virheellisessä järjestyksessä:
Jos vaaliviranomaisen päätös tai toimenpide on ollut lainvastainen ja lainvastaisuus on ilmeisesti saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen, vaalien tulos on oikaistava tai, jos se ei ole mahdollista, vaalit on määrättävä uusittaviksi kokeilualueella.
Hallinto-oikeuden päätöksestä voidaan tehdä jatkovalitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen.